Meillä huhtikuussa 2023 aloittanut palkka-asiantuntija Johanna Lepistö huomasi rekryilmoituksemme sattumalta selaillessaan LinkedInia.
- Ilmoitus herätti myönteisen huomion ja ajattelin, että voisin kysyä millaista tyyppiä etsivät, 11 vuotta edellisellä työnantajalla ollut Lepistö kertoo.
Lepistö koki heti työpaikkamme omakseen.
Kun tulin ensimmäisen kerran töihin, fiilis oli että ”onpas kivaa”. Ilmapiiri on tosi mukava ja kaikki ovat myös työorientoituneita – niin kuin itsekin olen.
Lepistö kuvaa itseään pitkäjänteiseksi ja helposti lähestyttäväksi tekijäksi, joka haluaa parantaa prosesseja ja poistaa pullonkauloja.
- Minusta on todella palkitsevaa, kun saan ratkottua jonkun ongelman ja parannettua prosesseja siten, että asiakkaan aikaa säästyy ja ne helpottavat ihan arkipäiväistä työskentelyä.
Nokialla asuva, Pohjanmaalta alun perin kotoisin oleva kolmen lapsen äiti toivoo, että palkanlaskennan merkitys ymmärrettäisiin vielä nykyistä paremmin ja se saisi ansaitsemansa arvostuksen.
Palkkahallinto perustuu mielestäni toimiviin prosesseihin ja ammattitaitoiseen palkanlaskentaan. Ja jos edellä mainituissa asioissa on haastetta, niin silloinhan se kannattaa ulkoistaa esimerkiksi meille!

ARKI - TÄLLAISTA MEILLÄ ON TYÖSKENNELLÄ
- Työaika on joustava ja tarjoamme myös etätyömahdollisuuden.
- Pyrimme yhteensovittamaan työnteon ja perhe-elämän joustavasti.
- Tarjoamme kattavan ja suunnitelmallisen perehdytyksen, oppimista ja kehittymistä tukevan kulttuuri ja hyvät urakehitysmahdollisuudet.
- Tiimi ja esihenkilö on aina tukenasi.
- Aidot vaikuttamisen mahdollisuudet

HYVINVOINTI - NÄIN HUOLEHDIMME SINUSTA
- Modernit ja viihtyisät toimistotilat Tampereella.
- Ergonomiset ja yksilölliset työvälineet.
- Kivat työkaverit, avoin ilmapiiri ja loistava yhteishenki.
- Huolehdimme aivoergonomiastasi ja seuraamme säännöllisesti työkuormaasi.
- Pidämme hauskaa yhdessä mm. pikkujoulujen ja kesäjuhlien merkeissä ja keksimme yhteistä tekemistä myös vapaa-ajalla.
- Ymmärrämme, että sinulla on myös muuta elämää kuin työ!

PALKITSEMINEN - NÄIN KORVAAMME TEKEMÄSI TYÖN
- Maksamme kaikissa tehtävissämme aina jo lähtökohtaisesti parempaa palkkaa kuin TES velvoittaa. Tämän lisäksi palkkaasi voi vaikuttaa korottavasti henkilökohtainen osaamisesi, motivaatiosi ja suoriutumisesi.
- Maksamme sinulle sairaskuluvakuutuksen ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- Saat liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedut käyttöösi
Hae meille töihin!
Etsimme joukkoomme palkkahallinnon nykyisiä ja tulevia supertähtiä. Saatat olla tiimimme seuraava jäsen, jos tunnistat itsesi seuraavista väittämistä
- Palkkahallinto on sinulle intohimo.
- Innostut palkkahallinnon osaamisen kartuttamisesta.
- Haluat kehittää myös henkilöstöhallinnon osaamistasi.
- Sinulla on alalle sopiva koulutus ja ainakin jonkin verran työkokemusta.
Vastaa alla muutamaan kysymykseen, jätä yhteystietosi ja hae joukkoomme jo tänään!