Eikö palkanlaskijoita löydy? 3 vinkkiä, miten ratkaiset ongelman

Palkanlaskenta on usein sen verran monimutkaista ja aikaa vievää, että tilitoimiston kannattaa miettiä tarkkaan, kannattaako sitä tehdä itse.

Työehtosopimuksiin tuli – jälleen – uusia ehtoja, jotka pitää päivittää ison asiakasyrityksen kaikkiin palkkatietoihin. Käytössä oleva ohjelmisto tarvitsisi kipeästi uutta päivitystä. Kukahan senkin ehtisi tekemään? Ja voi ei, paras palkanlaskijamme on lähdössä äitiyslomalle ja pätevää sijaista ei oikein löydy.

Kuulostavatko yllä olevat ongelmat tutuilta? Ne ovat monen tilitoimiston arkea.

Palkanlaskenta on yksi yrityksen taloushallinnon peruspilareista. Se ei kuitenkaan ole kovinkaan monen tilitoimiston ydintekemistä. Itse asiassa monet kirjanpitäjät vieroksuvat palkanlaskentaa. Se koetaan hankalaksi ja työlääksi.

Palkkahallinto ei kuitenkaan ole vaikeaa ja hankalaa – jos siihen keskittyy täysillä.

Kerromme tässä blogissa kolme vinkkiä, miten te tilitoimistona voitte aidosti päästä eroon avullamme palkanlaskennasta ja keskittyä omaan ydintekemiseenne.

 

1. Ulkoista palkkahallinto kokonaan tai osittain

Selkein tapa päästä palkanlaskennan arjesta eroon on tietenkin ulkoistaa koko palkkahallinto.

Ulkoistuksessa teemme kaiken palkkahallintoon kuuluvan. Silloin voitte kertoa asiakkaillenne, että vahva kumppanimme hoitaa palkkoihin liittyvät asiat suoraan asiakkaan kanssa. Eli tarjoatte asiakkaillenne kattavampaa palvelua ulkoisen kumppanin avulla.

Tämän mallin hyöty on siinä, että teidän ei tarvitse välittää itse palkkahallinnosta enää ollenkaan. Kun teillä on luotettava kumppani ja pelisäännöt hinnoitteluineen on alusta asti sovittu selkeäksi ja avoimeksi, homma hoituu hyvin ja asiakkaanne saa hyvää palvelua. Te pystytte keskittymään täysillä taloushallintoon.

Tämä malli sopii erinomaisen hyvin varsinkin pienemmille tilitoimistoille, joissa resurssit ovat muutenkin pienet. Muutaman kirjanpitäjän ei todellakaan kannata käyttää aikaansa palkkojen laskemiseen ja maksuun – varsinkaan, jos se ei tunnu mielekkäältä.

Toki tämä malli sopii aivan hyvin myös isommille tilitoimistoille. Koska miksi teidän kannattaisi käyttää aikaanne sellaiseen, joka ei tunnu hyvältä?

Toki palkkahallinnon voi ulkoistaa myös osittain. Aika usein tilanteenne voi olla sellainen, että palkkahallintonne resurssit ovat nykyisille asiakkaille riittävät, mutta uusien asiakkaiden kohdalla pitäisi hankkia lisäresurssia.

Yksittäisten asiakkaiden takia teidän ei välttämättä ole järkevää palkata uutta työntekijää. Silloin kannattaa miettiä uuden asiakkuuden palkkahallinnon ulkoistamista.

 

2. Anna palkanlaskijanne meidän huomaamme

Toinen tapa on se, että me palkkaamme palkanlaskijanne töihin meille. Mallissa palkkoja laskevat ihmiset toimivat ohjauksessamme ja mallillamme.

Asiakkaillenne säilyy tuttu palkanlaskija ja tarvittaessa palkanlaskijat saavat apua muulta tiimiltämme. Toki teiltä meille tulevat palkanlaskijat pääsevät tekemään palkkahallinnon töitä myös muille asiakkaillemme.

Tämä malli sopii silloin, jos teillä on omia palkkahallinnon ammattilaisia, mutta heille kaikille ei riitä töitä täydeksi työajaksi. Me voimme tarjota heille lisätöitä ja uusia mahdollisuuksia kehittää osaamistaan.

Toisaalta tämä voi olla hyvä malli silloin, jos omien palkanlaskijoidenne kapasiteetti ei riitä hoitamaan kasvavia asiakkuuksia ja pohditte eri vaihtoehtoja. Me voimme ottaa palkanlaskijat työntekijöiksemme ja te säästytte osaamisen ylläpidolta ja rekrytoinnin tuskalta työmarkkinoilla, jossa palkkahallinnon ammattilaisista on jatkuva pula.

Samalla asiakkaillenne ja teille palkanlaskentaa hoitavat tutut ihmiset.

 

3. Lisäkäsiä määräajaksi

Voimme myös tarjota lisäkäsipareja määräajaksi. Tällöin käytännössä myymme palkanlaskijamme resurssia teille yhdessä sovituksi ajaksi. Palkanlaskijamme toimii silloin tiimissänne ja ohjauksessanne.

Tämä malli voi tulla kysymykseen esimerkiksi äitiysloman sijaisuudessa tai muussa vastaavassa tilanteessa.

Jotta tämä malli toimisi hyvin, pelisääntöjen pitää olla puolin ja toisin selkeät ja sovitun ajan pidempi kuin päiviä tai muutamia viikkoja.

 

Kannattaako palkkoja ylipäätään laskea itse?

Kun pohditte palkkahallintonne prosesseja, kannattaa miettiä tarkkaan, kannattaako palkanlaskentaa tehdä itse.

Monen alan työehtosopimukset ja palkkamallit elävät jatkuvasti ja ovat sen verran monimutkaisia, että niiden sisäistäminen ja osaaminen ovat kokopäivätyötä. Ja jos palkanmaksussa sattuu toistuvia virheitä, palaute on välitön.

Oletko miettinyt, miten tilitoimistonne voisi järjestää asiakkaidenne palkkahallinnon nykyistä vaivattomammin? Juttele ehdottomasti kanssamme, niin mietitään yhdessä eri vaihtoehtoja!

Varaa aika kalenterista täältä tai ota yhteyttä.

P.S. käy lukemassa, miten asiakkaamme SemiTilit vapauttaa omaa aikaansa enemmän tilitoimistopalveluihin ulkoistamalla palkkahallintonsa meille. Voit lukea asiakastarinan täältä.

Posted in

Työajanseurantajärjestelmät vertailussa – miten valita paras ratkaisu?

3 helmikuun, 2025

Työajanseuranta on monelle yritykselle arjen perusta. Sen avulla varmistetaan, että työtunnit kirjautuvat oikein, työntekijät saavat oikeat palkat ja lainsäädäntöä noudatetaan. Kun yritys päättää hankkia työajanseurantajärjestelmän, päätöksen tekeminen voi kuitenkin tuntua…

Lue lisää
Kuvituskuva työajanseurannassa. Kuvassa klassinen herätyskello ja puisia figuureja.

Miksi työajanseuranta kannattaa integroida palkkahallintoon?

7 tammikuun, 2025

Tuntikirjausjärjestelmät ovat tehokkaita työkaluja palkkahallinnon tehostamiseen ja ylimääräisen manuaalisen työn automatisointiin. Tuntikirjausjärjestelmän integrointi palkkahallintoon tulee usein ajankohtaiseksi henkilöstömäärän kasvaessa. Mitä useampia työntekijöitä yrityksessä on, sitä monimutkaisempaa työaikojen hallinnasta tulee, ja…

Lue lisää
Kuvassa kannettava tietokone, laskin ja muistio.

Palkkahallinnon ohjelmistot – miten löytää paras ratkaisu?

13 joulukuun, 2024

Palkkahallinto on yrityksen ydintoiminto, jonka sujuvuus vaikuttaa suoraan työntekijöiden tyytyväisyyteen ja yrityksen toiminnan lainmukaisuuteen. Yrityksen kasvaessa ja henkilöstömäärän lisääntyessä myös palkkahallinnon tarpeet muuttuvat. Palkanlaskennan käsittely vie enemmän aikaa, tietoturvavaatimukset kasvavat…

Lue lisää
Kuvituskuva palkanlaskennasta, jossa henkilö käyttää laskinta kannettavan tietokoneen vieressä.

Palkanlaskennan ulkoistaminen – Milloin ja miksi se kannattaa?

16 lokakuun, 2024

Palkanlaskenta on yksi yrityksen keskeisimmistä tehtävistä, mutta sen hallinnointi voi viedä runsaasti aikaa ja resursseja. Monille yrityksille palkanlaskennan ulkoistaminen on tehokas tapa vapauttaa aikaa ja varmistaa, että prosessi sujuu lakien…

Lue lisää

Mikä palkanlaskennassa maksaa ja miksi siitä kannattaa maksaa?

27 elokuun, 2024

Miksi maksaa palkanlaskennasta, kun homman voisi hoitaa itsekin excelillä tai netin palkanmaksuohjelmalla? Tähän kysymykseen törmäämme usein, ja vastaus on helppo. Palkanlaskenta on paljon muutakin, kuin tekninen suoritus.   Asiantuntemusta ja…

Lue lisää

Palkkatalo Oy on hyväksytty Taloushallintoliiton auktorisoiduksi jäsenyritykseksi

31 elokuun, 2023

Mahtavia uutisia: Palkkatalo Oy on hyväksytty Taloushallintoliiton auktorisoiduksi jäsenyritykseksi! Auktorisointi takaa, että talous- ja palkkahallinnon asioista huolehtii luotettava ammattilainen. Auktorisoidun toimiston palvelut tuovat turvaa yrittäjälle, sillä auktorisointi edellyttää, että toiminta…

Lue lisää

Miten työsuhde päätetään? Nappaa tästä vinkit työsuhteen päättämissopimuksen tekemiseen

31 heinäkuun, 2023

 Työnantaja ja työntekijä voivat päättää työsuhteen sulassa sovussa ilman raskasta prosessia, kunhan asioista aidosti neuvotellaan. Työelämässä voi tulla vastaan asioita, jolloin edessä voi olla työsuhteen päättäminen. Perinteinen irtisanomisprosessi voi olla…

Lue lisää

Vuosiloman kertyminen: Ovatko lomasaldonne ajan tasalla?

20 heinäkuun, 2023

Epäselvät lomakäytännöt voivat aiheuttaa ylimääräistä stressiä työpaikoilla. Oletko koskaan kuullut tarinoita lomasaldoista, jotka ovat jopa useamman vuoden vuosiloman mittaisia? Valitettavasti nämä tarinat ovat joissain organisaatioissa tosia. Jos loma-aikojen seuranta ja…

Lue lisää

Eikö palkanlaskijoita löydy? 3 vinkkiä, miten ratkaiset ongelman

12 huhtikuun, 2023

Palkanlaskenta on usein sen verran monimutkaista ja aikaa vievää, että tilitoimiston kannattaa miettiä tarkkaan, kannattaako sitä tehdä itse. Työehtosopimuksiin tuli – jälleen – uusia ehtoja, jotka pitää päivittää ison asiakasyrityksen…

Lue lisää

Työntekijän palkitseminen on taitolaji, joka voidaan tehdä ilman turhaa jälkipuintia

29 marraskuun, 2022

Työntekijät ovat bonuksensa ansainneet. Niitä ei voi kuitenkaan antaa ihan vain millä perusteella vain. Kun työt ovat sujuneet hyvin ja tulosta on tullut, työntekijä kannattaa palkita. Mikäpä on sen mukavampaa…

Lue lisää